Tänään on ollut melko lennokas päivä. Heräämisestä lähtien oon painellut pitkin maita ja mantuja. Ensin kaikkien alkuvalmistelujen jälkeen lähdin katsomaan isää sairaalaan. Sairaalaan jälkeen kaveri matkalta mukaan ja kotiin. Kotona istuin paikallani ehkä puoli tuntia, kunnes tuli se olo, että nyt on pakko liikkua. Lähdinpä sitten hakemaan paria kätköä(Jos joku ei tiedä mistä puhun niin käykääs tuolla geokätköilyn nettisivuilla: http://www.geocaching.com/). Pyöräilin siis useita kilometrejä ja tarvoin metsässä niin, että meinasi taju lähteä. Samalla se tuttu ääni huusi pään sisällä kaikkia aina yhtä ihania "kannustus"huutoja.
Tänään on ruokailut menneet poikkeuksellisen hyvin. En jaksa luetella kaikkea mitä oon tänään suuhuni laittanut, mutta sanottakoon, että lukemat ovat pysyneet siinä 500:n kalorin rajoissa. Miksen voi aina olla näin kurinalainen? Miksi sitä ruokaa täytyy vain mättää ja mättää sisään? En vaan osaa olla syömättä, jos lähellä on edes jotain mistä pidän. Varsinkaan äidin luona. Toisaalta siellä juuri täytyy mussuttaa kaikkea edes hieman, ettei herätä epäilyksiä. Oon äkkiä takaisin osastolla jos mun kauniin kieroista suunnitelmista saadaan edes vähän vihiä.
Toivon, että huominen sujuu edes lähes yhtä hyvin kuin tämä päivä. Ei mitään mättöä, niinkuin tässä viime aikoina on ollut tapana.. Eikö ihminen voi tajuta, että kyllä sitä vähemmälläkin tulee toimeen. Ei koko ajan tarvitse olla mussuttamassa jotain, joka paisuttaa mun kehoa joka puolelta.
Miksei ihmisellä voi olla sellaista jatkuvaa itsekuria, jonka saisi kytkettyä päälle ja pois?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti