Syksyn kirjoitukset on nyt enää äidinkielen toista osaa vaille valmiit. Helpotus siitä, että kohta tää rumba loppuu, on aika melkoinen. En olisi kestänyt enää yhtään enempää stressiä. Olen yrittänyt pitää mielessä, että muista syödä aamulla ja kirjoitusten aikana, ettet kuukahda. Mut se on ihan mielettömän vaikeaa. Vaikka söisi vain yhden leivän siellä koulussa, tuntuu, että koko päivä on pilalla. Kiemurainen mieleni on siis kehittänyt jonkinlaisen ihme säännön, että ennen kello neljää ei saisi syödä mitään. Juoda saa, mutta jos syö, on huono ihminen. Ja tietysti mä kuuntelen sen sääntöjä, sen otteessa kun olen.
Mutta niinkuin sanoin, sitten kun tämä rumba on ohi, voin taas keskittyä noihin ruokailuihin enemmän, kun ei tarvitse olla niin skarppina koulussa. Tämä päivä on kaiketi mennyt kohtalaisesti, plus miinus irtokarkit ja vessareissu. En tiedä mikä muhun tolloin meni. Vaikka kyykkäilin vessassa varmaan 15 minuuttia, tuntuu, että sisälle jäi ihan liikaa. Yritä vielä kerran, siellä on vielä ihan liikaa. Ja tietysti mä kuuntelen sitä. Koska mä olen aivan liikaa. Ja mun pitää laihtua, vaati se mitä tahansa.
Vaakakin on pari päivää näyttänyt vain samoja lukemia. Huominen ei varmaan muuta asiaa mihinkään suuntaan. En taida edes uskaltaa vaa´alle. Oon niin turvonnut, kiitos läkerol pastillien, joita syön aina ruokailun jälkeen. Joo niin varmaan. Tulihan niitä sitten ihan muutenkin vaan napsittua. Ja nyt mun maha pullistelee mun silmien alla. Toivon, että huomenna tää laskisi ja vaaka näyttäisi vähän pienempiä lukemia. Edes hieman pienempiä. Niin ettei tarvitsisi koko lauantaita kuunnella niitä ääniä, jotka sanoo, että oon aivan mielettömän iso.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti