En ole kirjoittanut taas pariin päivään. Pahoittelut siitä..
Olin taas koko viikonlopun töissä. "Etsä millään vois tehdä näitä vuoroja?" "Joo tottakai!". Oikeasti mä en jaksaisi, mutta mulla ei ole varaa sanoa ei; mistä mä muuten saan asumiseen rahat? Nojoo, töitä sekä lauantaina, että sunnuntaina. Näin ympäripyöreästi sanottakoon, että työni on melko ruumiillista, joten tuli tuon parin päivän aikana kulutettuakin jonkin verran kaloreita. Mutta valitettavasti pidin myös huolen siitä, että ahdan itseeni ne kaikki kulutetut kalorit. Söin, oksensin, söin, söin, oksensin, söin. Söin liikaa, oksensin liian vähän. Mä olen niin heikko. Nyt kaikki huomaa, että mä olen oikeasti vain epäonnistuja, en mitään muuta. Ja tietysti se kaikki syöty paska näkyi viikonlopun jälkeen vaa`alla.
Eilen sattui myös jotain todella pelottava. Se odottelemani suuri paniikkikohtaus tuli sitten eilen. Lähdin kauppaan ostamaan tupakka myöhemmin iltapäivällä ja kauppaan astuessani tunsin, että nyt tapahtuu jotain. En ensin tajunnut mitään mitä tapahtui ja se varmaan edesauttoi kohtauksen paisumista. En osaa sanoa yhtään, kuinka kauan koko kohtaus kesti: vartin, tunnin, puolitoista tuntia..? Ajantajuni hävisi kokonaan.. Muistan vain, että yritin ensin mennä kaverin luokse rauhoittumaan, mutta koska eihän siitä tullut mitään, lähdin äidin luokse. Onneksi äitini asuu lähellä. Astuessani ovesta sisään, ilmoitin heti kättelyssä, että mulla on paniikkikohtaus. Tuli varmasti aika puskista koko touhu sekä mulle, että äidille, mutta jotenkin pikkuhiljaa rauhotuin, ja loppujen lopuksi makasin koko illan sohvalla peiton alla(kotona ottamallani rauhoittavallakin onneksi taisi olla jotain osuutta asiaan..?). Tänään koko päivän aamusta iltaan olen vain odotellut uutta kohtausta: "Voi ei, nyt se tulee". Pari kertaa olen jo meinannut alkaa hengittelemään paperipussiin, mutta oon jotenkin saanut itseni tasaiseksi, onneksi. Onneksi myös mulla on psyka ylihuomenna. Pakko päästä puhumaan sen kanssa tästä kohtaus asiasta..
Päätin myös tänään, että huomenna tai ylihuomenna aloitan sairaaladieetin(Googlettakaa, jos ette tiedä mistä on kyse). Kokeilin kesän lopulla tätä dieettiä, ja multa hävisikin viikossa about kolme kiloa. Tiedän, että tällainen ruokavalio on vaarallinen ja oikeutettu vain silloin kun potilas sitä välttämättä tarvitsee, mutta ehkä tää kertoo kuinka epätoivoinen mä olen koko laihdutusjupakan kanssa. Haluan niin hirveästi laihtua, että oon valmis tekemään sen eteen mitä tahansa. Ja hei, ainakin mä syön ton sairaaladieetin aikana. Verensokeri pysyy tasaisena, koska siinä syödään tasaisin väliajoin. Joten eihän tämä dieetti voi olla vaarallisempi kuin syömättömyys, koska mähän syön, vai voiko?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti