Huono ihminen

Kävin eilen äidin luona. Touhusin jotain keittiössä, kun sisko tuli halaamaan. Sisko on siis mua niin paljon lyhyempi, että halattaessa tyttö joutuu ottamaan mua kiinni vyötäröstä. Kova rutistuksen jälkeen sisko totesi kovaan ääneen, että oonpas mä laiha. "Ihan oikeesti äiti, X on tosi laiha" kuului vielä toistamiseen. Tosi kiva.. Ihan niinkuin tätä paskaa ei olisi tarpeeksi vaikea yrittää pitää pimennossa, sitten joku sisko tulee viattomalla mielellään laukomaan totuuksia. Tämän hellyydenosoituksen jälkeen yritin työntää siskoa leikkimielisesti poispäin, kunnes mun naama vakavoitui seuraavaan kommentin jälkeen: "Mitä arpia sulla on käsissä?". Koita siinä sitten keksiä jotain! Käteni eivät todellakaan ole maailman kauneimmat, enkä todellakaan olisi halunnut, että sisko näkisi rumat jäljet. On toisaalta ihme, ettei näin ole käynyt aiemmin, koska en ole mitenkään aktiivisesti pyrkinyt estämään jälkien näkemistä. No, kuitenkin, en ehtinyt sanoa mitään, kun äiti jo ehti pelastaa tilanteen. Sisko näytti siltä, että uskoi asian, mutta tiedä häntä, onko lapsi miettinyt koko illan päänsä puhki asiaa. Nyt on sellainen huono sisko-fiilis.

Syömiset on heittäneet viime päivinä häränpyllyä. Ensin saattaa mennä hyvin, mutta vähintään illalla kaikki kusee. Siksi oonkin nyt ostanut vain turvaruokia, joiden kohdalla ei hirveästi haittaisi, vaikka niitä söisikin "vahingossa" liikaa. Vaa´alla en ole uskaltanut käydä pitkään aikaan, enkä tätä menoa uskalla vielä ensi vuonnakaan.

Mielialat laahaa monta metriä perässä. Yleisesti mikään huvita, ja vaikka huvittaisikin, en yksinkertaisesti jaksa tehdä mitään. Nk. kaverisuhteeni lähinnä vain vituttavat ja viikonlopuksi pitäisi lähteä moikkaamaan osastokaveria. Yleensä tällainen viikonloppuohjelma saisi mut vähintään innostuneeksi, mutta nyt koko lähtö vain vituttaa. En jaksa lähteä esittämään sitä samaa vitun ilopirteätä roolia kolmeksi päiväksi ja vielä vähemmän jaksan nyt yhtäkään ihmistä. Kaikkein parasta mulle olisi nyt olla yksin, mutta valitettavasti siihen ei ole nyt mahdollisuuksia. Kuinka paljon antaisinkaan, että saisin viikonloppuna herätä omasta sängystä ja, että saisin näyttää niin vittuuntuneelta, että katseenikin tappaisi.