Kuvittelin, että uusi vuosi olisi jotenkin erilainen. Kuvittelin, että sillä olisi suurempi merkitys. Ajattelin, että kun kello lyö kaksitoista, kaikki on sen hetken ajan jotenkin maagista ja mulla olisi sen jälkeen hyvä olo. Pilvilinnasta putoaminen todellakin sattuu.
Aattoaamuna ja -päivänä olin poikkeuksellisen energinen ja iloinen. Jos joku olisi nähnyt mut silloin, se joku olisi voinut vaikka vannoa, ettei mulla ole mitään masennusta saati sitten muita ongelmia. Olin aamulla töissä ja sen jälkeen nukuin vähän aikaa, että jaksan illalla juhlia. Kävin myös äidin luona ja mulla oli niin hyvä olla, että nauroin vedet silmissä. En edes muista, koska viimeksi olisin nauranut niin kippurassa. Ihmettelin suuresti tätä iloisuuden puuskaani, koska oon viime viikot ollut niin maassa, että sohvalta nouseminenkin on vaatinut aivan älyttömästi. Päätin kuitenkin, että nautin iloisuudesta sen ajan kuin sitä kestää ja yritän pitää kaikki ikävät ajatukset taka-alalla, koska edessähän olisi vuoden vaihtuminen.
Ennen juhlia kävin suihkussa ja valmistauduin huolella. Meikkasin ikuisuuden ja ihme kyllä olin tyytyväinen lopputulokseen. Vaatteiden kanssa ei ollut ongelmia, koska olin ostanut aikaisemmin aivan ihanan mustan mekon(jossa näytin aivan makkaralta kuoressaan, mutta iloisuudestani johtuen pystyin sivuuttamaan kaikki läskiajatukset mekkoa koskien). Vuoden vaihtumista juhlittiin kaverini poikaystävän luona, seurassa, jossa olen ennenkin juonut ja juhlinut. Kaiken siis piti olla täydellistä: näytin suhteellisen hyvältä, seura oli tuttua eli ei tarvinnut jännittää uusia tuttavuuksia, vuoden tärkein juhla jonka olin päättänyt juhlia kerrankin iloisena. Mutta sitten jossain naksahti. Yhtäkkiä mut valtasi aivan valtava vitutus. Kaikki mitä eteen tuli, sai mut vain suuttumaan. Pari minuuttia ennen kuin vuosi vaihtui, muut lähtivät ulos räjäyttämään raketteja. Mä jäin yksin sisälle vedoten siihen, että ulkona on kylmä. Oikeasti mua vaan harmitti, että mun iloisuus oli hävinnyt, enkä halunnut levittää sitä muihin. Kun sitten jäin yksin, menin vessaan ja aloin itkemään ihan hulluna. Vuosi vaihtui juuri näinä hetkinä, ja ainoa mitä tunsin siinä vaiheessa oli, että mitä vitun järkeä tässä on, ensi vuosi tulee olemaan täysin samaa paskaa kuin tämäkin vuosi. Itkin aikani ja satutin itseäni, sillä mitä satuin vessasta löytämään. Helvetin hienoa juhlatoimintaa. Loppuillasta, kun olin saanut kuivattua kyyneleeni näkymättömiksi, liityin taas muiden seuraan esittäen, että kaikki on hyvin. Vähän ajan kuluttua lähdin kotiin.
Mietin tänään tarkemmin ajatustani tästä vuodesta. Tulisiko tästäkin vuodesta samanlaista vuoristorataa kuin vuodesta 2011? Tajusin, että siihen asiaan voin vaikuttaa itse, jos niin tahdon. Voin tehdä vuodesta hyvän, tai sitten voin tehdä siitä helvetin hankalan. Päätös on minun. Mutta entä jos ääni päässäni estää mua tekemästä vuodesta hyvän. Tuleeko mun vuodesta silloin helvetin hankala?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti