Olen tällä hetkellä aika sekaisin. Sain torstaina kuulla, että entinen seurustelukumppanini ja nykyinen ystäväni on kuollut. Kaiketi. Kyllä, se on vielä pimennossa. KUKAAN ei tiedä, onko kyseinen ihminen oikeasti kuollut. Tällä tyypillä on siis tapana "häipyä" teille tietämättömille ja olla vastaamatta puhelimeen. Nyt kuitenkin vastaamattomuus ja Facebookin seinän tyhjyys alkaa pahasti viitata siihen, että pahin on tapahtunut. Olen itkenyt silmät päästäni jo moneen kertaan, vaikka kahteen viimeiseen vuoteen emme ole edes nähneet. Mutta vaikka yhteydenpitomme on ollut mitä on, olen silti aivan tajuttoman surullinen, että hänen elämänsä päättyi liian pian, olihan hän kuitenkin vielä nuori.
Parina viime päivänä syömiset on menneet ihan päin puuta. Olen vain syönyt, syönyt, oksentanut, syönyt ja syönyt. Sairaaladieetin lopetin seitsemännen päivän jälkeen, koska proteiinipitoinen ruokavalioni esti menemästä edes tupakalle. Oli todella voimaton olo, ja jos olisin jatkanut dieettiä, en olisi jaksanut lähteä edes kouluun. No, ehkä se ei ollut minua varten. SD:n lopettamisen jälkeen olen syönyt hyvin huonosti ja epätasaisesti: Hiilareita, herkkuja, paastoa ja liian vähän oksentamista. En edes uskalla käydä vaa`alla, koska tiedän, että paino on noussut.
Tänään kaikki meni niin huonosti kuin voi vain mennä. Ensin aamupala äidin luona(hiilareita), sitten jouluostoksilla piti syödä jotain, ettei mun aikeet tulisi ilmi, myöhemmin kotona ahmimis-oksentamiskohtaus, sitten parin tunnin tauko, jonka jälkeen sama kohtaus UUDELLEEN. Inhotan itseäni nyt todella paljon. Miksi mun piti taas sortua? Ja vielä KAHTEEN kertaan?? Oon niin säälittävä.. Miksi en vain voinut olla yksinkertaisesti syömättä, että päivän kalorit olisi jääneet mahdollisimman pieniksi. Huomenna en kyllä varmasti syö mitään. Ja jos syönkin, kaikki mahdolliset kalorit tulee nestemäisessä muodossa. Koska mun on pakko laihtua. Pakko.
Tervetuloa muuten uudelle lukijalle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti